Sivusto pienten lasten vanhemmille

Ystävänpäiväkortti

Muista ystävää 14.2!

Ystävät ovat tärkeitä ja siksi vietetään myös ystävänpäivää! Lapsetkin voivat muistaa omia ystäviään vaikkapa itse tehdyllä ystävänpäiväkortilla. Tälle sivulle on koottu vähän malleja ja ideoita millaisia ystävänpäiväkortteja voi askarrella lasten kanssa. Sivulta löytyy myös runoja ystävänpäiväkorttiin sekä pieniä ystävänpäivän lahjaideoita.

Jaa |

Vinkkejä ystävänpäiväkortin askarteluun

Nättejä ystävänpäiväkortteja saa tehtyä melko yksinkertaisistakin materiaaleista, esimerkiksi kartonkia, kuviopaperia, tarroja, kuvia ja nappeja apuna käyttäen. Myös erilaisia piirrustussabluunoita voi käyttää piirtämisen avuksi. Koska pienen on vielä vaikea tuottaa itse piirtämällä selkeitä kuvia, niin erilaisilla valmiilla kuvilla, tarroilla ja koristeilla saa pienikin tehtyä aikuisen avustuksella kivannäköisiä kortteja!

Ystävänpäiväkorttimalli

Sydämet ovat valttia ystävänpäiväkorteissa! Nätin yksinkertaisen sydänkortin saa tehtyä esimerkiksi kiinnittämällä vaaleanharmaalle korttipohjalle ensin valkoisesta kartongista leikatun hieman pitkulaisen mallisen sydämen ja sen päälle vielä punaisesta kartongista leikatun vähän pienemmän sydämen. Sydämet voi kiinnittää korttiin paperiliimalla tai kaksipuolisella teipillä.

Pieni taiteilija voi myös maalata korttiin sydämen kuvan vaikkapa sormiväreillä. Sormivärien avulla voi myös painaa korttiin esimerkiksi lapsen kädenjäljen.

Vinkki: Jos leikkaat korttipohjan isommasta kartongista, niin ota avuksi vanha postikortti ja piirrä reunat sen mukaan niin saat kätevästi oikeankokoisen kortin.

Ystävänpäiväkorttimalli

Ystävänpäiväkortteihinkin sopii mainiosti somisteeksi silkkipaperi. Siitä voi tehdä esimerkiksi pieniä nyttyjä, joita liimaamalla voi tehdä korttiin kehykset kuten kuvan kortissa. Somisteena on myös kimaltava sydäntarra.

Ystävänpäiväkorttimalli

Erilaisilla koristepapereilla ja kartongilla saa tehtyä kivannäköisiä kortteja kun leikkaa erilaisia muotoja ja palasia ja sommittelee ne nätisti. Kuviopaperin voi korvata vaikka niin että leikkaa lahjakassista tai lahjapaperista sopivia kuvia ja palasia korttiin.

Ystävänpäiväkorttimalli

Napit ovat myös kivoja koristeita ystävänpäiväkorttiin!

Ystävänpäiväkorttimalli

Ystävänpäiväkortin voi koristella ompelemalla kortille kehykset langalla. Kannattaa ensin piirtää viivottimen avulla suorat haamuviivat ja pistellä sitten reiät valmiiksi suurinpiirtein tasasin välein, niin on helpompi ommella. Kortin keskelle voi leikata sydämenmuotoisen reiän ja taustapuolelle kiinnittää valokuvan niin se näkyy kivasti sydämen läpi. Sydämen ympärillä olevat pisteet on tehty punaisella tussilla.

Ystävänpäiväkorttimalli

Kuvan kortissa on tehty kuusi erilaisesta kuviopaperista tehtyä neliötä, joiden päälle on liimattu erivärisistä kuviopapereista leikatut sydämet. Vaaleisiin sydämiin voisi kirjoittaa ystävänpäivätervehdyksen tai jonkin kivan lyhyen ystävänpäivärunon.

Ystävänpäiväkorttimalli

Ystävänpäiväkortti syntyy helposti ihan vain kartongista ja vaikkapa kiiltokuvasta. Yhdestä kiiltokuva-arkista riittää kuvia useampaankin korttiin. Kiiltokuvat voi myös korvata kierrättämällä vanhoja kortteja ja leikkamalla niistä aiheeseen sopivia kuvia tai somisteita.

Ystävänpäiväkorttimalli

Tämä kortti on tehty leikkaamalla kiiltokuva ääriviivoja pitkin ja liimamalla se kuviollisen korttipohjan päälle. Korttipohjasta on leikattu alaosasta palanen pois ja se on käännetty ja liimattu pystysuoraan korttipohjaan kiinni. Somisteena on vanhasta hääkarkista otettu ruusukoriste joka on liimattu vaaleanpunaisen kartonkisydämen päälle.

Lastenvaate ale lastentarvike ale
Ystävänpäiväkorttimalli

Ystävänpäivätervehdys voi olla jotain muutakin kuin perinteinen kortti! Kuvassa on tehty puisen pyykkipojan päälle perhonen liimaamalla sydämen muotoiset kartonginpalat pyykkipoikaan kiinni. Piipunrassista tehdyt tuntosarvet ovat liimattu siipien alle kiinni.

Ystävänpäivä askarteluohje

Ystävänpäivätervehdys voi olla vaikkapa tällainen perhonen! Kuvan perhosen runko on tehty päällystämällä vessapaperinhylsy vaaleanvioletin värisellä kartongilla. Kartongin voi pyöräyttää hylsyn ympärille ja laittaa sen sitten ylä- ja alareunasta nitojalla kiinni, niin pysyy varmasti. Rungon päälle on liimattu massapallo, johon on kiinnitetty irtosilmät liimalla ja suu on piirretty tussilla. Perhosen siipiosa on tehty vaaleanpunaisesta kartongista ja liimattu takaa kiinni runkoon. Perhosen tuntosarvet on tehty yhtenäisestä piipunrassista joka on laitettu nitojalla hylsyn taakse kiinni. Lopuksi on vielä tehty rusetti kaulaan koristenauhasta.

Ystävänpäivä askarteluohje Ystävänpäivä askarteluohje

Ystävänpäiväkortti voi olla myös jonkin hauskan eläimen muotoinen ja sen voi rakentaa esimerkiksi erivärisistä kartongeista leikatuilla sydämen palasilla.

Ystävänpäiväkorttimalli

Nätin ystävänpäiväkortin saa tehtyä liimaamalla korttiin muutaman erikokoisen sydäntarran, ja piirtämällä niistä "langat" ylös asti viivotinta apuna käyttäen.

Ystävänpäiväkorttimalli

Ystävänpäiväkorttiin voi tehdä vaikkapa nallen leikkaamalla ruskeasta kartongista sopivat palaset. Nallen pitelemään sydämeen voi kirjoittaa lyhyen ystävänpäivätervehdyksen tai vaikkapa lyhyen runon. Nallen taakse on liimattu valkoinen kartongista leikattu sydämenmuotoinen pala.

Ystävänpäiväkorttimalli

Ystävänpäiväkorttiin voi tehdä vaikkapa kartongista tai ohuesta huopapaperista ristinollapelin ja laittaa siihen kahden värisiä sydämiä pelimerkeiksi. Huopapaperilla saa mukavan pehmeän vaikutelman sydämiin.

Ystävänpäivä askarteluohje Ystävänpäivä askarteluohje
Ystävänpäivä askarteluohje
Lastentori - Lastentarvike ale netissä